Toiminta ja työmuodot

SANAN JA RUKOUKSEN ILLAT

Rukouspalvelu ry järjestää yhdessä paikallisseurakuntien kanssa Sanan ja rukouksen iltoja eri puolilla Suomea. Puheen ja rukouksen lisäksi musiikilla on tärkeä osuus tilaisuuksissa. Rukouksesta tulee paljon palautetta tilaisuuksien jälkeen. Pastori Seppo Juntusen rukousilloissa on rukoiltu sairaiden puolesta vuodesta 1984, jolloin hän sai parantamisen armolahjan. Sen jälkeen parantumisia alkoi tapahtua.

Katso tulevien rukousiltojen ajat ja paikat

KESKUSTELUOHJELMA OVELLA

Ovella-ohjelma kertoo erilaisten ihmisten tarinoita ja kokemuksia rukouksen maailmasta ja elämästä. Tällä hetkellä nähtävillä olevilla jaksoissa keskustellaan muun muassa urheilusta, musiikista, julkisuudesta, ihmeparantumisista ja uskoontulosta. Kaikki ohjelmat ovat nähtävillä myös Rukouspalvelun YouTube-kanavalla.

Raija Pokela ja Juha Lamberg; lihassairaudesta parantuminen

Mirja Kivimäki; syövän hoito

Tapani Sopanen; Oskari Saari / Aki Hintsa – Tänään olen elossa

Martti Löppönen; lähetystyöstä kirkon ääneksi

Janne Villa; hengellinen väkivalta

Seppo Juntusen pitkäaikainen työ rukoilijana

Timo Tikka; Raamatun merkitys nykyajan informaatiotulvan keskellä

Raili Väisäsen työ maailman lasten parissa

Jari Rännälä; elämän ja liiketoiminnan perustana Kristus-kallio

Muusikko René Laulajaisen ihmeparantuminen

Laulaja ja lauluntekijä Nina Åströmin pitkä ura gospel-artistina

Jukka Tolonen; rokkistarasta Herran palvelijaksi

René Laulajainen laulaa ristin sanomasta

Katriina Moksi selvisi tinnituksesta

Hillel Tokazier; musiikki, juutalaisuus ja antisemitismi

Juha Kuivanen; hellittämätön rukous

Marja-Liisa ja Kari Sinisalon selviytymistarina

Tero Savioja; outo hengellinen ilmiö, hippuset

Rauno Pekkasen merkillinen uskoontulotarina

Jari Sunilan ihmeparantuminen – kun kasvi katosi päästä

Marjo Niittyviita; minuus ja julkisuus

Seppo Juntunen; Aki Hintsa – Voittamisen anatomia (Oskari Saari)

Samppa Lajunen; usko ja urheilu

Ritva Vuori; parantuminen rukoilun ja uskon avulla

Anton Laurila; Oskari Saaren kirja Aki Hintsa – Voittamisen anatomia

SIELUNHOITO JA HENKILÖKOHTAINEN RUKOUS

Pastori Seppo Juntunen tapaa ihmisiä sielunhoidon ja henkilökohtaisen rukouksen merkeissä mahdollisuuksien mukaan. Aika on varattavissa sähköpostitse. Puhelinnumeron jättämistä toivotaan yhteydenottoa varten.

Varaa aika

MUSIIKKI

Rukousilloissa on korkeatasoista musiikkia. Mukana illoissa ovat olleet mm. viulisti Maarit Rajamäki, pianisti Hillel Tokazier, laulaja Heidi Tuikkanen, laulaja Nina Åström, laulaja René Laulajainen ja pianisti Risto Lauriala.

ELVISTÄ JA RUKOUSTA

Elvistä ja rukousta -tilaisuuteen kuuluu Elviksen lähinnä hengellisten laulujen esittäminen ja rukous. Laulu on 1960-luvun herkkää Elvistä 5-äänisesti esitettynä pianon ja kitaroiden säestyksellä. Elvis Is Back -bändissä esiintyvät: Elviksenä Seppo Juntunen, kitara ja laulu Johannes Österlund, laulu Taru Hallama, laulu Joska Josafat ja Juha Kuivanen, kitara Kim Ekblom. Miksaajina ja äänten rakentajina ovat toimineet Tero Savioja ja Martti Löppönen.

Katso tulevien Elvis-iltojen ajat ja paikat

KLASSISTA JA HENGELLISTÄ MUSIIKKIA VIULULLA

Viulisti Maarit Rajamäki on ollut mukana lähes 800 Seppo Juntusen rukousillassa. Pienen tauon jälkeen Rajamäki on palaamassa esiintymään tilaisuuksiin. Melodinen ja herkkä musiikki voi lohduttaa surussa tai tuoda iloa juhlan hetkellä. Jos haluaisit viulistin esiintymään omaan kirkkotilaisuuteesi (mm. kaste, häät, hautajaiset) pääkaupunkiseudulla, voit jättää yhteydenottopyynnön sähköpostitse osoitteeseen toimisto(at)rukouspalvelu.fi tai Ota yhteyttä -sivulla olevan lomakkeen kautta.

RUKOUSKIRJE

Lue uusin Rukouskirje