“Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä. En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne.” (Joh. 14:17–18)
”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27)
Kaveria ei jätetä
Vuonna 1990 ulkopolitiikan asiantuntijalta kysyttiin, mitä erityistä Neuvostoliitossa tulee tapahtumaan lähivuosina. Hänen mielestään tilanne pysyisi kutakuinkin samanlaisena. Seuraavana vuonna Neuvostoliitto romahti, valta vaihtui ja valtion nimi muutettiin taas Venäjäksi. Tulevaisuuteen on vaikea nähdä ja suuret muutokset tulevat usein yllättäen. Euroopassa oli vaikea uskoa täysimittaisen sodan syttymiseen Ukrainassa. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu yritti tosin varoittaa sodasta kuukausia etukäteen. Suomi ja Ruotsi jättivät hakemuksen Natoon nopeasti. Yksin ei haluttu jäädä arvaamattoman Venäjän armoille. Kuulemma 30 prosenttia suomalaisista pelkää sodan laajentuvan Suomeen.
”Vaaratilanteisiin ja kriiseihin varautuvassa maailmassamme pelosta ja aggressiosta on tullut mahtava inhimillistä käyttäytymistä muovaava voima.” (Jurjen Beumer: Henri J. M. Nouwen: Väsymätön etsijä.) Nouwenin mukaan pelon juuret ovat yksinäisyydessä, joka on meissä syvällä. Helsinki Mission tiedotteessa kerrotaan, että lähes miljoona suomalaista kärsii yksinäisyydestä. Jollakin tavalla joudumme kaikki kamppailemaan yksinäisyyden kanssa elämämme aikana. C. S. Lewis sanoo, että yksikin ystävä on ylenpalttinen lahja. ”Äiti, tuu nukuttamaan!” huutaa pienokainen lastenhuoneesta keittiössä puuhastelevalle äidilleen. ”Siellä on Jeesus ja enkelit”, toteaa äiti. ”Niillä ei ole ihoa”, kuuluu lapsen vastaus. Tarvitsemme toisiamme ja yksikin turvallinen ihminen voi pelastaa elämän.
Kamppailu yksinäisyyden kanssa
Elämän varrella eri tilanteet ajavat meitä yksinäisyyteen. Saarnaaja Hilja Aaltonen kertoo sotilaspastorista, joka haavoittui pahasti sodassa ja joutui vammaisuutensa vuoksi eristetyksi yksinäisyyteen. Vammaisuus tai sairaus voi erottaa meidät toisista. Perheiden sisällä voi olla vaikeita tilanteita ja ihmissuhteita, jotka ajavat yksinäisyyteen. Joitakin kiusataan koulussa ja jätetään yksin. Seksuaaliset vähemmistöt elävät usein pelossa ja yksinäisyydessä. Hengellisen väkivallan kohteeksi joutunut kärsii yksinäisyydestä omassa seurakunnassaan. Hyväksikäyttöihin syyllistynyt narsistijohtaja kerää ympärilleen hovin, joka vaientaa puolustuskyvyttömän uhrin.
Tuhannet syyt voivat johtaa yksinäisyyteen. Ihmisiä auttava pappi tai lääkäri voi jäädä yksin hänelle puhutun luottamuksellisen tiedon kanssa. Rikkauskaan ei suojaa yksinäisyydeltä. Köyhyys puolestaan voi vähentää mahdollisuuksia osallistua sosiaaliseen elämään. Vaikeinta yksinäisyys on varmaan vanhuksilla, jotka ovat menettäneet perheensä ja ystävänsä. Kukaan ei kysy, mitä heille kuuluu. Kuolinhetkelläkin ihminen toivoo, että joku olisi rinnalla.
Onko Jumala yksinäinen
Tarina kertoo Puolan juutalaisesta, joka joutui keskitysleiriin. Katkeroituneena kaikesta siitä mitä hän näki, hän päätti lopettaa rukoilemisen. Jumala ei tuntunut tekevän mitään. Jonkin ajan kuluttua hän alkoi taas rukoilla. Häneltä kysyttiin, miksi hän rukoili jälleen. Hän vastasi, että Jumala saattoi tuntea itsensä yksinäiseksi, kun Hän oli menettänyt ne ihmiset, jotka kommunikoivat Hänen kanssaan. Rukouksen kautta Jumalan oikeamielisyys, totuus ja armo pääsevät vaikuttamaan ihmisten keskellä. Jumala on tuhlaajapojan isä, joka ilahtuu suunnattomasti lapsesta, joka palaa kotiin ja yhteys syntyy uudelleen. Alkaa ilojuhla.
Keskitysleirillä kuollut kirjailija Etty Hillesum sanoi, että Jumala on turvassa hänen kanssaan. Jumala tarvitsee rukoilevia ihmisiä. Jumala on meidän kanssamme koko elämän ja vastassa toisella rannalla. ”Teidän vanhuutenne päiviin saakka minä olen sama, vielä kun hiuksenne harmaantuvat, minä teitä kannan. Niin minä olen tehnyt ja niin yhä teen, minä nostan ja kannan ja pelastan.” (Jes. 46:4)
Kiitos tuestasi
Minulla oli ilo olla Herttoniemen seurakunnan jumalanpalveluksessa, jossa uusi kirkkoherra siunattiin virkaan. Tilaisuuden jälkeen kirkon pihalla tarjottiin keittolounas ja kahvit. Pitkästä aikaa tuli tunne, että kuulun tähän joukkoon. Yleensä olen sijoittanut itseni ”ei-kenenkään maalle”. Tarvitsemme seurakuntaa. Kuluneena vuonna olen pitänyt rukouspiiriä Kulosaaren kirkossa. Alussa meitä oli kolme, nyt saattaa olla yli kolmekymmentä. Rukousta tarvitaan. Eräs ystävä lähetti vaikuttavan viestin. Hän oli kärsinyt kivuista yli kaksikymmentä vuotta ja syönyt kovia särkylääkkeitä. Kivut katosivat rukouksen aikana, eikä lääkkeitäkään enää tarvittu. Tukka oli kuulemma lämmin vielä kotonakin. Kiitos kun olet tukenut työtäni. Tietoisuus siitä, että joku kantaa yhdessä kuormaani, helpottaa yksinäisyydessä.
Siunattua kesää!
Seppo