Jumala sanoi Moosekselle: “Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: “Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne’.” (2.Moos. 3:14)
“Jumala on vaikka ei uskois”, totesi aikoinaan muusikko Juice Leskinen. Jumala lupasi olla kanssamme aina. “Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20) Usein meillä on tunne enemmänkin Jumalan poissaolosta. Hän on hiljaa, eikä vastaa rukouksiimme. Jeesus kuitenkin sanoo: “Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä.” (Joh. 15:4) Veli Laurentius alkoi 1600-luvulla harjoittaa luostarissa Jumalan läsnäolon tuntemista. Hän halusi oppia tuntemaan Jumalan tahdon ja kuulemaan Jumalan äänen. Kuulemma ensimmäiset 40 vuotta piti rukoilla kurinalaisesti. Kuulostaa aika työläältä. Sitten Jumala ilmestyi ja tuntui olevan aina läsnä. Oli sama, tekikö hän askareita tai oliko hän kirkossa. Jumala oli hänen kanssaan ja antoi lisäksi rauhan ja ilon.
Jostain kannattaa kuitenkin aloittaa. Katse pitää kiinnittää Jeesukseen, ei omiin tuntemuksiin. “Läsnäolon harjoittaminen merkitsee yksinkertaisesti sen totuuden mieleen palauttamista, että Jumala on kanssamme.” (Leanne Payne: Kuunteleva rukous.) Aina silloin tällöin tapaa ihmisiä, jotka käyttävät ilmaisua: “Herra puhui minulle”. Tulee tunne suorasta yhteydestä Jumalaan. Usein kuitenkin kyse on ihmisen omasta tarpeesta saada painoarvoa ajatuksilleen tai käyttää valtaa suhteessa toisiin. Kukapa Jumalan puhetta haluaisi kyseenalaistaa. Seuraamalla sokeasti johtajaa, joka kertoo kuulevansa Jumalan äänen, on usein menty harhaan. Monet epämääräiset kultit ja lahkot ovat syntyneet tällaisten johtajien ympärille. Myös poliittiset vallanpitäjät ovat pönkittäneet asemaansa uskonnon avulla kertomalla, että ovat saaneet tehtävänsä Jumalalta.
Jumala puhuu meille vaikkei aina niin selvästi. Raamatussa on joukko profeettoja, joista toiset olivat oikeita ja toiset vääriä. Jeremia sanoo vääristä profeetoista: “Jos he olisivat seisoneet minun neuvottelussani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa.” (Jer. 23:22) Väärät profeetat eivät parannukseen kehottaneet. Uhraamista itselleen he sen sijaan painottivat.
“Teologi, kirjailija Kevin Simington perää vastuullisuutta profetioiden määrittelyyn. ’Raamatullinen profetia oli se, kun Jumala puhui selvästi henkilölle ja tämä välitti Jumalan viestin Jumalan kansalle. Mutta – profetian konsepti näyttää olevan vesitetty eräänlaiseksi hengelliseksi kuvitteluksi – kuvittele vain jotakin hengessä ja puhu se!’ hän kuvailee MyChristiandaily.comissa.” (Ruut Ahonen: Lisäsivätkö profetiat presidentinvaihdospettymystä? Ristin voitto 3/2021.) “Minusta tuntui, että minun piti puhua sillä tavalla”, sanoi saarnaaja vuosikymmenien kuluttua ja katui opetuksiaan ja ennustuksiaan, jotka menivät miltei aina harhaan. Saarnaajan kuulijat uskoivat puheita ja leimasivat kriitikot pahan puhujiksi.
Hengellinen kasvu tapahtuu vähitellen vuorovaikutuksessa Jumalan ja ihmisten kanssa, vanhurskaan polku kirkastuu kirkastumistaan. Jeesuksen seurassa seura tekee yhä enemmän kaltaisekseen, Henki muuttaa meitä. Lampaat kuulevat hyvän paimenen äänen. Oswald Chambers haastoi varsinkin papit ja opettajat kysymään itseltään, onko Jeesus joskus muuttanut heitä sellaisessa asiassa, johon he itse eivät olisi millään pystyneet. Se joka saattaa sanoa kyllä, saa lähtökäskyn kertomaan ilosanomaa. Jumala muuttaa meitä armon suuntaan. Alamme armahtaa keskeneräisinä itseämme ja armahdamme myös muita. Jumala muuttaa vaikka ei uskoisi.
Kiitos tuestasi
Apostoli Paavali teki sivutyönään telttoja voidakseen viedä evankeliumia kaikkeen maailmaan. Hän ei halunnut rasittaa seurakuntaa. Kun olin kirkon virassa, toimeentulosta ei tarvinnut huolehtia, palkka tuli kuin Manulle illallinen. Vähitellen lisäsin työnkuvaani rukouksen sairaiden puolesta, koska sairaita parani. Tilanne muuttui seurakunnassa niin, että puhelinlinjat menivät tukkoon rukouspyynnöistä. Seurakunnassa ei ollut rukoilijan virkaa. Perustin siis yhdistyksen ja lähdin tekemään työtä vapaan kannatuksen turvin. Siinä joutuu eri tavalla miettimään tulosvastuuta ja kysymään, onko työni kannatuksen arvoista. En ihmettele, että hengellisessä työssä pyydetään niin usein taloudellista tukea. Tarvitaan näkyvyyttä ja esillä olemista. Kiitos kun olet tukenut työtäni, vaikka se on ollut hiljaista vuosien ajan.
Siunausta toivottaen!
Seppo