“Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:6–8)
“Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon.” (Matt. 11:29)
Kumartamaan tulkaa
”Kun juhla on niin juhla on”, vastasi ekaluokkalainen opettajan kysyessä, miksi joulua vietetään. Joulun merkitys Jeesuksen syntymäjuhlana alkaa hämärtyä, ei ehkä niinkään tiedollisesti vaan käytännössä. Jeesus syntyi tallissa ja laitettiin seimeen. Kaikkivaltias Jumala katsoi tämän sopivaksi syntymäpaikaksi. Raamatun sanat ”Älkää korkeita tavoitelko vaan tyytykää alhaisiin oloihin” näkyi Jeesuksen elämässä. Nöyryys ilmeni Jeesuksen elämän kaikilla alueilla, se oli hänen luonteenlaatunsa. Nöyryys merkitsi alistumista Jumalan tahtoon.
Joskus nöyryys voidaan käsittää ylpeydeksi. Kun kuningas Nebukadnessar (noin 600 eKr.) käski kansaa kumartamaan kultaista patsasta, oli röyhkeää olla tottelematta. Ylpeytenä pidettiin varmasti kolmen kuninkaan käskyä uhmaavan miehen vastausta: ”Tähän ei meidän tarvitse lainkaan vastata. Jumala, jota me palvelemme, pystyy pelastamaan meidät tulisesta uunista, ja hän voi pelastaa meidät myös sinun käsistäsi, kuningas. Ja vaikka niin ei kävisikään, kuningas, saat olla varma siitä, että sinun jumaliasi me emme palvele ja sitä kultaista patsasta, jonka olet pystyttänyt, me emme kumarra.” (Dan. 3:16–18) Nämä kolme miestä, Sadrak, Mesak ja Abed-Nego, pelastuivat tulisesta pätsistä. Sen sijaan Nebukadnessar menetti valtakuntansa ja alennettiin eläimen tasolle syömään ruohoa seitsemäksi vuodeksi. ”Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.” (1. Piet. 5:5)
”Näetkö kuinka olen edistynyt nöyryyden alueella”, sanoi rääsyihin pukeutunut munkki toiselle. Toinen totesi tähän: ”Ylpeyskö se pilkistelee viittasi rei’istä?” Ylpeys vaanii jokaista. Paavali sanoi saaneensa pistimen lihaansa, ettei hän ylpeilisi erinomaisten ilmestysten tähden. ”Olet vaarassa langeta hengelliseen ylpeyteen, jos huomaat ajattelevasi lahjojasi salaisella tyytyväisyydellä – otat ne aina esille ja ihailet niitä. Ylpeää ihmistä kalvaa itserakkaus, hän on aina oman itsensä silmäterä. Muistuta itseäsi päivittäin siitä, kuinka heikko olet ja täysin riippuvainen Jumalasta.” Näin neuvoo William Gurnall. (William Gurnall: Kristityn koko sota-asu. Osa 1.)
Ylpeys syntyy vertailusta ja kilpailusta, kirjoittaa Tomi Kuosmanen ja siteeraa C.S. Lewista: ”Ylpeys ei saa iloa siitä, että hänellä on jotain vaan siitä, että hänellä on enemmän kuin toisilla.” (Tomi Kuosmanen: Varo ylpeyttä. Ristin Voitto 47/2022.) Ylpeyttä on vaikea poistaa, se on meissä synnynnäisenä. Joskus sairaus murtaa ylpeyden. Mikkeliläinen nainen kirjoitti, että hänellä oli vaikeuksia saada kovista niska- ja selkäkivuista kärsivää ateistimiestään kirkkoon. Lopulta miehen ylpeys murtui ja kipujen tähden hän suostui lähtemään sanan ja rukouksen iltaan. Jumala kosketti miestä väkevästi ja hän parani vaivoistaan. Samalla hän tuli uskoon, oikeastaan viime hetkellä. Koronaepidemian puhjettua mies sai koronan ja kuoli. Ajatus miehen uskoontulosta lohdutti kuitenkin leskeä. ”Sillä uskolla minkä hän parantuessaan sai, hän meni taivaaseen”, totesi vaimo.
Etsikää lasta
Jeesus kehottaa meitä tulemaan lasten kaltaisiksi. Se ei kuitenkaan ratkaise kokonaan ylpeyden ongelmaa. Lapset ovat kyllä aitoja ja luottavat huolenpitoon, mutta toisaalta myös kilpailevat keskenään. Voimme oppia nöyryyttä Jeesukselta itseltään ja nöyriltä ihmisiltä. Maria suostui Jumalan tahtoon ja synnytti Jeesuksen. Ehkä Jumalan valinta hänen kohdallaan perustui nöyryyteen ja puhtauteen. Meille syntyi Vapahtaja. Hän on luvannut olla meidän kanssamme ikuisesti. Sitä saamme juhlia tänäkin jouluna. Juhlimaan tulkaa!
Kiitos tuestasi
”Onpa sinulla hieno auto”, ihastelivat seurakunnan kuorolaiset kirkossa käyvän miehen ajopeliä. ”Ei se ole minun, se on Herran”, selvitti omistaja nöyrästi. Kerran tapahtui niin, että kuoro oli lähdössä seurakuntavierailulle, mutta auto meni rikki. He kiirehtivät miehen luo ja pyysivät Herran autoa lainaksi. ”Se on minun autoni, enkä sitä lainaa!” kivahti mies. Näennäinen nöyryys paljastui. Se, miten käytämme meille uskottuja varoja, kertoo meistä. Kiitos kun olet katsonut työmme kannatuksen arvoiseksi.
Siunattua joulun aikaa!
Seppo