Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.” (Luuk. 2:10-11)
Kasvua ikä kaikki
Nuorena pappina hoidin työn ohella koulupastorin tehtäviä. Koulun joulujuhlissa kerroin opiskelijoille Matista, 10-vuotiaasta hyväsydämisestä pojasta, jota pidettiin hieman yksinkertaisena. Kerran Matti valittiin koulun joulunäytelmään majatalon isännän rooliin. Se oli valitsijoilta suuri luottamuksen osoitus Matin kykyihin. Aikaisempina vuosina hän oli päässyt lampaaksi. Nyt Matin vuorosanoihin kuului sanoa yösijaa hakeville Marialle ja Joosefille: ”Ei ole sijaa majatalossa.” Harjoituksissa kaikki meni oikein hyvin. Sitten koitti suuri juhlapäivä. Koko koulu oli ahtautunut voimistelusaliin, ja näytelmässä edettiin siihen kohtaan, jolloin Matin piti sanoa vuorosanansa. Matti ei kuitenkaan saanut sanaa suustansa. Nyt kuiskaaja puuttui näytelmän kulkuun ja kuiskasi Matille, mitä hänen piti sanoa. Matti ei vieläkään reagoinut. Kuiskaaja kuiskasi niin kovaa, että koko koulu saattoi kuulla sen. Matti oli kuitenkin hiljaa. Oliko Matti ramppikuumeessa vai menikö hän lukkoon ihmisten edessä? Kohta Matti itkunsekaisella äänellä sanoi kuuluvasti: ”Joosef ja Maria, tulkaa sisään vaan, kyllä tänne aina yksi pariskunta mahtuu.”
Koko koulu räjähti nauramaan. Kuiskaaja oli raivoissaan ja opettajat hämmentyneitä. Näytelmä piti keskeyttää. Matti ei saanut enää koskaan roolia joulunäytelmässä. Koululaiset muistivat vuosien ajan eteenpäin, että kerran oli sijaa majatalossa. Poikkeamalla käsikirjoituksesta Matti laittoi koko koulun ajattelemaan, mistä joulussa on kysymys. Onko meillä tilaa Jeesukselle? Matilla oli tunneälykkyyttä ja sydämessä tilaa evankeliumille. Hän osasi asettua hädässä olevan asemaan. Ehkä tietämättään Matti kasvatti koulussa uusia asenteita heikkoja kohtaan. Hän eli näytelmän todeksi ja tahtoi hyvää. Tarina ei kerro, kuinka Matin myöhemmin elämässään kävi. Ehkä hyvin. Se joka auttaa toisia, kasvaa onnelliseksi.
Kerran näin t-paidan, jossa luki ”Olen 18-vuotias, mutta minulla on 52 vuoden kokemus”. Tekstiä lukiessa mietin, että olisipa tuo totta. Ainakin oma ruumiini kertoo, ettei tässä ihan villivarsoja olla. Iän myötä tuleva kokemus auttaa suhtautumaan elämään eri tavalla kuin nuorena. Enää ei hötkyile. Monet pelot menettävät merkitystään. Opiskeluaikana pelkäsin, että jonain päivänä joudun ihmisten eteen arvioitavaksi. Sekin pelko on menettänyt otettaan.
Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta on aika vähän tietoa. Luukkaan evankeliumi tyytyy toteamaan: ”Lapsi kasvoi, vahvistui ja täyttyi viisaudella ja Jumalan armo seurasi häntä.” (Luuk. 2:40.) ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta, Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.” (Luuk. 2:52.) Mistään vaikeissa olosuhteissa syntyneistä lapsuuden traumoista ei ole mainintaa. Äidin ja isän pelot eivät heijastu lapseen. Raamattu keskittyy kertomaan ilosanomaa, evankeliumia, siitä, miten Jeesuksen elämä vaikuttaa meihin.
Hengellinen kasvu on eri asia kuin fyysinen ikämme. Jeesus hämmästytti jo lapsena viisaudellaan vanhempiaan ja muita ihmisiä. Mitähän tästä lapsesta tulee, ajateltiin yleisesti. Kerran eräs minua kymmeniä vuosia vanhempi mies totesi: ”Kummallista, vaikka olen sinua paljon vanhempi, tuntuu kuin olisit opettajani.” Hän oli tullut uskoon vasta muutamia vuosia aiemmin ja kyseli minulta uskon salaisuuksia. Kun hän oli kuolemassa, hän soitti minulle ja sanoi: ”Olen lähdössä kotiin. Kiitos kun näytit tien. Nähdään sitten.” Edesmennyt pastori Erik Ewalds sanoi, että Jeesuksen seurassa meidän on tarkoitus kulkea koko tie aitoon identiteettiimme. (Saara Karppinen: Kasvun tie – Erik Ewaldsin elämästä ja ajattelusta.)
Hengelliset yhteisöt voivat olla tiennäyttämisessä hyvin vajavaisia. Jopa tyranniutta voidaan perustella vetoamalla Raamattuun. Raamatun tuntemusta ja henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan tarvitaan, jotta säästytään seurakunnissa esiintyviltä harhaopeilta. Raamattua voidaan tulkita niin monin tavoin. Gandhin kerrotaan sanoneen: ”En paljon perusta tuosta teidän kristinuskostanne, mutta Kristustanne minä rakastan.” Hän luotti Jeesuksen toimintatapaan, sellaiseen joka puhuu sydämestään ja elää uskonsa todeksi.
Viime kädessä on kysymys rakkaudesta. Erich Fromm sanoo, että ilman rakkautta ihmiskunta ei pärjäisi päivääkään. Suuri kysymys kuuluu, kuinka voin kasvaa rakkaudessa. Jeesus sanoi: ”Oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltäni, niin saatte levon sielullenne.” Oleellinen kysymys on, kasvammeko Jeesuksen suuntaan ja hänen rakkauteensa. Kerran eräs saarnaaja kysyi minulta: ”Tuntuuko sinusta siltä, että olen Suomen, Pohjolan ja koko Euroopan herättäjä?” Kysymystä kuunnellessa mietin, että ego on ottanut suuren hengellisen roolin. Jeesus tyhjensi itsensä meidän tähtemme ja otti orjan muodon. Rakkauden syvin olemus näkyy ristillä. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)
Kiitos tuestasi
Jumala yrittää opettaa meille luottamusta Hänen huolenpitoonsa. Kriisitilanteessa se voi olla vaikeaa, mutta juuri kriiseissä ja kärsimyksessä on ehkä suurin kasvun mahdollisuus. Jumala vakuuttaa meille, että Hän pitää meistä huolen. Kulkiessaan maan päällä opetuslastensa kanssa Jeesus oli riippuvainen ihmisistä, jotka tukivat hänen elämäänsä ja toimintaansa. Hän olisi voinut hankkia rahaa monella tavalla kuten silloin, kun hän käski opetuslapsiaan noutamaan kolikkoa kalan suusta temppeliveron maksamiseksi. Kuitenkin Jeesus käytti hyväsydämisiä ihmisiä. Kiitos kun olet tukenut työtämme tänäkin vuonna. Ilman sinua se ei olisi ollut mahdollista.
Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa ja joulunaikaa,
Seppo