Rukouskirje 3/2020: Kaikki kääntyy hyväksi

Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle .” (Jes. 43:19)

Yhteen hiileen

”Kaikki hyvin tähän asti”, huudahti optimistinen ikkunoiden pesijä pudotuksen keskivaiheilla horjahdettuaan telineeltä pilvenpiirtäjän ikkunoita pestessään. Maailma tuntuu olevan tällä hetkellä vapaassa pudotuksessa. Muutama kuukausi sitten kaikki näytti ihan toisenlaiselta. Emme tiedä miten meidän käy. Auttamishalu on kuitenkin virinnyt. Yhtäkkiä näemme selvemmin elämän ja toistemme arvon. Olen saanut muutamia tekstiviestejä, joissa pyydetään kaikkia kristittyjä rukoilemaan tilanteen puolesta. Uskovaiset tuntuvat unohtaneen erottavat raja-aidat. Jospa yhteys säilyisi koronan jälkeenkin.

Korkeasti oppineella kardinaali Nicolaus Cusanuksella (1401–1464) oli kyky nähdä kaikenlaisten opillisten erojen läpi ja löytää yhdistävät tekijät. Hän oli loistava sovittelija konflikteissa. Melkeinpä kaikki kristinuskon merkittävät puolustajat, teologit ja saarnaajat ovat ajaneet kristittyjen yhteyden asiaa ja katselleet hengellistä elämää avarammin kuin vain oman kirkkokuntansa sisältä. Kerran saarnaaja Smith Wigglesworth profetoi David du Plessisille, että tämä joutuisi tilanteeseen, jossa Hengen tuulet puhaltavat vanhoissa kirkoissa. Osallistuttuaan tarkkailijana Kirkkojen maailmanneuvoston kokoukseen du Plessis kirjoitti: ”Voin muistaa vielä ajan, jolloin torjuin näiden ihmisten teologian ja julistin Jumalan tuomioita virheinä ja harhaoppeina pitämieni asioiden ylle. Nyt kuitenkin tunsin, kuinka Pyhän Hengen lämpö virtasi lävitseni ja aiemman vihamielisyyteni sijaan tunsin näitä kirkonjohtajia kohtaan sellaista rakkautta ja myötätuntoa, että olisin antanut mieluummin henkeni heidän puolestaan kuin tuominnut heidät.” (Peter ja Joel Halldorf: Uskon todistajat.) Kristittyjen yhteys on Hengen yhteyttä, jota voidaan kokea yli kirkkokuntien rajojen .

Lahkoajattelussa vain oman liikkeen jäsenet kuuluvat Jumalan valtakuntaan. ”Kävin kauppakeskus Ostosparatiisissa”, selvitti ystäväni uskonnolliseen liikkeeseen kuuluvalle tuttavaperheelle.  Perheen 8-vuotias poika vastasi heti napakasti: ”Oikeaan paratiisiin sinä et pääsekään.” Hengellinen näkökyky voi myös avartua. Trappistimunkki Thomas Merton (1915–1968) huomasi kaupungilla kävellessään, että hän rakasti kaikkia ihmisiä. ”Tuntui kuin olisin herännyt erillisyyden unesta ja valheellisesta itseni eristämisestä omaan maailmaani.” (Thomas Merton: Hiljainen elämä. Thomas Mertonin päiväkirjat.) Äiti Teresa näki Kristuksen kaikissa kärsivissä ihmisissä muistaen Jeesuksen sanat: ”Se minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.” (Kathryn Spink: Äiti Teresa.) .

Rukous auttaa hädässä

Yhteinen rukous on hyvä lähtökohta, jos haluamme auttaa lähimmäisiämme. Se ei aina tunnu tehokkaalta toiminnalta, koska emme osaa nähdä Hengen maailmaan ja mitata sen vaikutusta. Välillä rukoukseen voi saada vastauksen nopeasti, kun joku kertoo parantumisestaan tai siitä, kuinka rukous auttoi vaikeassa tilanteessa. Jokin aika sitten eräs mies pyysi rukousta terveytensä puolesta ja kotonakin kuulemma riehuivat oudot voimat. Kehotin häntä itse rukoilemaan Jeesuksen rukousta: ”Jeesus Kristus Jumalan poika, armahda minua syntistä.” Seuraavana päivänä mies kertoi, että virta kulki joka kerta lävitse kun hän lausui tämän rukouksen, vaivatkin katosivat ja kotiin laskeutui rauha.

”Politiikka ja lääketiede sekoittuvat, lääkärit saavat valtaa päätöksenteossa. Ihmiset haluavat luottaa sokeasti tieteeseen, mutta lopulta tiede on totuuden etsimistä. Tiede ei vapauta meitä pahasta kuolemasta ja ihmiselämän kirotuista poluista”, sanoo ranskalainen filosofi Bernard-Henri Lévy Helsingin Sanomien artikkelissa 25.4.2020. Toinen ranskalainen filosofi Simone Weil (1909–1943) oli tinkimätön totuuden etsijä. Hän kirjoitti: ”Jos kääntyy pois Kristuksesta tarkoituksenaan mennä totuutta kohti, ei kestä kauan ennen kuin putoaa Hänen käsivarsilleen.” (Peter ja Joel Halldorf: Uskon todistajat.) Rukoilijan elämä kiinnittyy Hänen elämäänsä, joka tuli meille elämäksi. Juliana Norwichlainen (1343–1417) tuli ajattelussaan siihen tulokseen, että kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi. Se tarkoittaa, että esimerkiksi minun syntini, sairauteni ja vaikeuteni voivat viedä minua rakastavan Jumalan luokse, joka kääntää kaiken hyväksi.

Kiitos tuestasi

Aina silloin tällöin minua pyydetään luettelemaan, millaisia sairauksia rukoillessani on parantunut. Kysyjät miettivät, kannattaako rukoukseeni turvautua ja arvoni määritetään sen mukaisesti. Välillä tuntee kiusausta esitellä tuloksia. Samalla Jumala muistuttaa, että saan olla arvokas Jumalan lapsi ilman ansioluetteloa. Toisaalta on hyvä kertoa mitä Jumala tekee. Äiti Teresa sanoi, että Jumala ei ole kutsunut häntä menestymään vaan olemaan uskollinen. Kiitos kun olet tukenut työtämme. On sanottu, että  ”joillakin on pankki taivaassa kun taas toisilla on taivaansa pankissa” (Hannu Päivänsalo: Antamisen salaisuus).

Siunausta ja varjelusta Sinulle. Muistetaan toisiamme rukouksessa.

Seppo