Rukouskirje 2/2019: Meitä johdatetaan

He tulevat itkien, hartaasti rukoillen, ja minä itse johdatan heitä. Minä vien heidät runsasvetisten purojen äärelle tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. (Jer. 31:9)

”Minä opetan sinua”, sanoo Herra, ”minä osoitan sinulle oikean tien. Minä neuvon sinua, katseeni seuraa askeleitasi.” (Ps. 32:8)

”Safkassa on sattumia mutta elämässä johdatusta”, toteaa rockmuusikko Remu Aaltonen Sana-lehden haastattelussa (9/2019). Usein tajuamme Jumalan johdatuksen jälkikäteen. Joskus joku tilanne voi hetkessä muuttaa elämämme perussuuntaa. Kun luokkakaverini pyysi minua syksyisenä sateisena iltana vuonna 1967 yhteiskristilliseen tilaisuuteen, en aavistanut, että minua johdatetaan ja elämäni suunta muuttuisi. Tulisieluinen saarnaaja David Wilkerson pyysi ihmisiä tulemaan alttarille ja luovuttamaan elämänsä Jeesukselle. Illan jälkeen tuntui, että olen lähtenyt uudelle tielle. Valo syttyi, eikä se sen jälkeen ole sammunut. Se on loistanut pimeässä vaikeinakin aikoina. Jeesuksen luo on monia teitä. Ratkaisukristillisyys toimi minun kohdallani. Monet taas eivät muista aikaa ja hetkeä, jolloin ovat lähteneet Jeesuksen seuraan.

Virressä kysytään, ”keiden kanssa ja mihin suuntaan”. Hengellisen kasvun kannalta se on tärkeä kysymys. Vievätkö ystävät ja hengellinen seurakunta syvempään Jeesuksen tuntemiseen vai pinnallistuuko elämä. Hengellisessä kentässä on tarjolla monenmoinen yhteisöjen ja seurakuntien kirjo ääriliberaaleista äärifundamentalisteihin, joten johdatusta tarvitaan. Toisissa liikkeissä kaikki pääsevät taivaaseen ja toisissa vain harvat ja valitut oman liikkeen jäsenet. Jotkut seurakunnat korostavat Raamatun sanaa, jota he itse tulkitsevat oikein. Joissakin yhteisöissä painotetaan armolahjojen merkitystä. Oikeaoppisuuden vaaroista kirjoittaa François de Fénelon: ”On vaara yliarvostaa omia hengellisiä näkemyksiä. Hienot käsityksemme eivät edistä kuitenkaan itsellemme kuolemista, vaan ruokkivat omaa lihaamme ja saavat meidän luottamaan itseemme. Jos emme varo, käytämme koko elämämme teorioiden keksimiseen ja tarvitsemme toisen elämän käytännön toteuttamiseen.” (François de Fénelon: Fénelonin kirjeet.)

Vasta uskoon tullut ihminen voi olla hyvin ehdoton ja oikeaoppinen. Toisten yläpuolelle asettumisen vaara on todellinen. Tämän vaiheen muistan itsekin nuoruudestani. Rakensin hengellisen kunto-ohjelman, jonka toivoin tuottavan sellaisen tuloksen, että Jumalakin on tyytyväinen. Kunto-ohjelmaan kuului enemmän rukousta ja Raamatun lukua, mikä sinänsä tuntui hyvältä. Kun valo lisääntyi, likakin näkyi paremmin. Pian tarvitsin enemmän armoa. Hengelliseen kasvuun ei ole oikotietä ja eri vaiheet on käytävä läpi. Jeesustiellä pidempään vaeltanut ymmärtää armon merkityksen paremmin ja rakkaus ristiin syvenee. Minulle tietä näyttänyt saarnaaja Kai Antturi totesi elämänsä ehtoopuolella: ”Kuule Seppo, kaikki on armoa.”

Johdatukseen tarvitaan jatkuvaa Jumalan läsnäoloa. Rukous ja Raamatun tutkiminen opastavat meitä ja auttavat vaeltamaan hengessä. Usein tulee tilanteita, joihin Raamattu ei anna selvää ohjetta. On toimittava sisäisen johdatuksen avulla. Muistan, kun pyrin teologiseen tiedekuntaan. Jouduin autokolariin, jossa Jumala selvästi sanoi minulle: ”Hae teologisen tiedekunnan pääsykoekirjat.” Ystävät vapaissa suunnissa arvelivat teologian opiskelun kaventavan elävän uskon vain pään tiedoksi, ”aloitti hengessä ja lopetti Helsingissä”, kuului sanonta. Sisäisessä kuuntelussa on aina omat vaaransa. Tulevatko ajatukset omasta päästä vai puhuuko Jumala. Kerran olin potilaan kanssa psykiatrin vastaanotolla. Psykiatri kysyi potilaalta, kuuleeko hän ääniä tai saako sisäisiä ohjeita. Potilas ei kuullut, mutta itse olisin varmaan päätynyt osastolle, jos olisin kertonut Jumalan välillä puhuvan. Aloittaessani rukoilemisen sairaiden puolesta jotkut kollegat arvelivat, ettei se edistä virkauraani, missä he olivatkin oikeassa. Raamattu muistutti kuitenkin rukoilemisen tärkeydestä. Hengelliseen väkivaltaan ei monikaan kehottanut puuttumaan. Jeesus antoi esikuvan heikkojen puolustamiseen. Elvistä ja rukousta -tapahtumia ihmeteltiin kaikissa piireissä. Uudet ihmiset tulivat kuitenkin kirkkoon kuuntelemaan musiikkia ja sanaa. Johdatus on laaja ja monimutkainen asia. Tie voidaan löytää Hänen kanssaan, joka sanoo olevansa Tie.

”Anna itsesi hänelle ja sulje silmäsi. Kun vaellat uskossa niin kuin Aabraham, tietämättä, minne olet menossa, elämäsi on suurenmoista ja täynnä siunauksia. Silloin Jumala itse saa olla oppaasi ja kulkee kanssasi niin kuin hän kulki israelilaisten kanssa ja johdatti heidät läpi autiomaan Luvattuun maahan.” (François de Fénelon: Fénelonin kirjeet.)

Kiitos tuestasi

Lauantaina 6.4. sain viettää syntymäpäiväjuhlia Alppilan kirkolla. Samalla Rukouspalvelu ry täytti 30 vuotta. Oli koskettavaa, kun seurakuntasali ja kirkko täyttyivät tutuista ihmisistä. Lämminhenkinen tilaisuus kosketti muitakin. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…

Tuntuu ihmeelliseltä, että Jumala on johdattanut näin monia vuosia. Mieleeni tulivat laulun ”Kiitos Herrani” sanat, edesmennyt Kari Kuuva on tehnyt ne. ”Nyt on tullut aika kiitoksen, kun olet johdattanut tietäin varjellen. Sä olet johdattanut minut ilon lähtehille vain, on paljon rakkautta ollut osanain.”

Jumalan huolenpito on koskettanut myös taloutta. Usein on täytynyt rukoilla rahaa laskujen maksamiseksi. Jumala on myös varjellut mammonan vaaroilta. Raha on hyvä renki mutta huono isäntä. Eräs ystäväni kieltäytyi tekemästä työtä yritykselle, jonka tavoitteena oli vain voiton maksimointi ja itseisarvona rahan hankkiminen. Hän sanoi, että ahneus kasvaa sellaisessa ilmapiirissä. Rahat on pistettävä palvelemaan Jumalaa. Vaikka olisimme luonnostamme ottajia, Jumala tekee meistä antajia. Antaminen on Jumalan ominaisuus. Kiitos, kun olet tukenut työtäni kaikkien näiden vuosien aikana. Olemme tarvinneet tukeasi.

Siunattua kevättä,

Seppo