Vuodet vierii. On aika muistella menneitä. Rukouspalvelu ry täyttää 30 vuotta.
Aloitin pappina Alppilan seurakunnassa 1980-luvun alkupuolella. Saarnavuorossa olevan pastorin pahimpiin pelkoihin kuuluu se, jos kuulijoita ei saavu paikalle. Kerran pelkoni toteutuikin, kun oli määrä pitää tilaisuus seurakuntakodilla. Minun lisäkseni paikalle tulivat kanttori ja vahtimestari. Kysyin heiltä, halusivatko he kuulla saarnani. Kumpikaan ei halunnut, joten lähdimme kotiin hieman hämmentyneinä. Kerroin kirkkoherralle, ettei kuulijoita tullut lainkaan. Hän arveli sen olevan Jumalan salattua työtä.
Myöhemmin aloin rukoilla sairaiden puolesta. Mielestäni sekin oli Herran salattua työtä, mutta silloin ihmismassat lähtivät liikkeelle. Kirkkoherra Pentti Toivanen oli huolissaan siitä, kuinka kirkkoherranvirasto kestäisi paineessa. Puhelimet soivat koko ajan ja ihmiset jättivät rukouspyyntöjään. Parhaimmillaan sain niitä muuttolaatikollisen päivässä. Aika nopeasti ehdotettiin, jos voisin jättää virkani Alppilan seurakunnassa. Silloin saataisiin kanslia rauhoitettua. Näin Rukouspalvelu ry perustettiin. Kun Hannu Karpo teki ohjelman rukousillasta, sain ihmeparantajan ja kaatajapapin leiman. Tuntui, että homma riistäytyi käsistä. Kohtasin kirkoissa vuoden aikana kymmeniätuhansia ihmisiä. Työtoveriksi johdatettiin Pirkko Jalovaara. Hänen apunsa olikin tarpeellinen, sillä rukoiltavia oli paljon ja tilaisuudet venyivät pitkiksi.
Kerran eräässä haastattelussa kysyttiin kuinka selvisin siitä, kun ihmismäärät pienenivät. Suurempi ihme oli se, että selvisin suuren julkisuuden vuosista, joiden sisältönä oli ihmeparantaminen. Ihmeparantaja on joko Jumalasta seuraava tai sitten ihmisiä manipuloiva huijari, joka lopulta ryöstää ihmisten rahat. Yhtäkkiä elämääni tungeksi tuhansia ihmisiä, eivätkä kaikki olleet kovin ystävällisiä. Yksityisyyttä ei ollut aina helppo suojata ja mietin, miten voisin saada tavallisen elämäni takaisin. Vuosien kuluessa ihmismäärät pienenivät niin paljon, ettei kahden ihmisen kannattanut matkustaa samaan kirkkoon tilaisuutta pitämään. Onneksi Jalovaarat ehdottivat, että lähtisimme eri teille. En ollut kuulemma tarpeeksi tuottava. Henkilökemiatkaan eivät enää toimineet ja teologisesti olimme täysin eri linjoilla. Hurskaiden kulissien ylläpitäminen oli vaikeaa. Riitaa oli jatkuvasti ja olisi kannattanut turvautua ulkopuolisiin auttajiin. Yhteistyön loppuvaiheessa sain pahoja sydämen rytmihäiriöitä ja kardiologi ehdotti pitkää sairaslomaa. Lääkärin hämmästykseksi rytmihäiriöt hävisivät viikossa. Yhteistyön päättyminen teki minulle hyvää ja sain vapauteni takaisin. Uuden identiteetin rakentaminen kadonneen tilalle on vaatinut aikaa. Nyt tiedän kuka olen.
Vähitellen minulle alkoi hakeutua sielunhoitoon ja rukousta pyytämään sairaiden lisäksi myös hengellistä väkivaltaa kokeneita ihmisiä. Kun arvostelin hengellisiä auktoriteetteja, joihin suurta hengellistä valtaa käyttävä Jalovaarakin kuului, sain vihaista palautetta. Olin puuttunut ”herran voideltuihin” ja olin kuoleman oma. Ei ihme, että minua pidettiin katkerana pahan puhujana. Jouduin nopeasti marginaaliin, sillä ne, joita olin arvostellut, pitivät hallussaan kristillistä kenttää ja sen mediaa. Minut myös haastettiin oikeuteen varainkeruurikoksesta. Luin iltapäivälehdestä olevani syyllinen. Minut todettiin syyttömäksi, rikosta ei löytynyt. Jäin miettimään, kuka oli laittanut asian vireille.
En halunnut tuotteistaa ihmeparantumisia median avulla ja vähitellen parrasvalot sammuivat. Selvisin Jumalan ja rukouksen sekä ystävien avulla. En ollut kiinnittänyt elämääni suosion varaan. Jo keskiajan mystikot totesivat, että on vaikeaa luopua ulkoisista tukirakennelmista, mutta vielä vaikeampaa on luopua sisäisistä tuista. On jättäydyttävä armon varaan Jumalan kannateltavaksi, valo loistaa pimeässä. Viime vuosina olen rukoillut paljon ihmisten kanssa kahden kesken ja henkilökohtaisesti enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Usein rukousta pyytämään tulleet auttavat tietämättään rukoilijaa. Näin kävi myös silloin, kun tapasin syöpää sairastavan lääkäri Aki Hintsan. Hän hahmotti minunkin tilanteeni hetkessä ja ymmärsi, mitä olin kokenut. Kommunikoimme päivittäin hänen kuolemaansa saakka.
Viime vuosina olen saanut pitää taitavien muusikoiden kanssa Elvistä ja rukousta -tilaisuuksia. Se on tuonut paljon iloa. Se on myöskin vetänyt aivan uusia ihmisiä kirkkoon. Vaikka he tulevat Elvistä kuuntelemaan, monet heistä käyvät myös pyytämässä rukousta. En olisi koskaan odottanut, että laulan Elviksen gospeleita kirkossa. Jumala on huumorintajuinen. Rukoilijapastorin ja Elviksen roolin yhdistäminen samaan tilaisuuteen ei ollut itselleni kovin helppoa. Olen iloinen, että uskalsin.
Jeesus kutsui meidät olemaan kanssaan ja lähetti meidät kaikkeen maailmaan. Olemme jatkuvasti liikkeellä hänen seurassaan, Henki johdattaa. Liikkeellä oleminen pitää meidät kiinni elämässä, vierivä kivi ei sammaloidu.
Kiitos tuestasi
Kun erosimme Jalovaaran kanssa, hän vei mukanaan suurimman osan kannattajista. Jouduimme selvittämään kannattajarekisteristä, kuinka moni kannatti enää minun työtäni. Kannattajarekisterin kulut olivat suuremmat kuin sen tuotto, ihme että pystyin jatkamaan. Ihmeparantumista julkisuudessa ylläpitävä saa arvonsa ihmisten silmissä Jumalan tekemistä ihmeistä. Hiljaisuudessa työtä tekevän on paljon vaikeampi saada kannattajansa vakuutettua työnsä arvosta. Joudumme silloin tällöin tarkistamaan kannattajarekisterin tilanteen. Kirkkotilaisuuksistakin voi tulla enemmän kuluja kuin kolehdit tuottavat. Käteistä rahaa on nykyään harvoin mukana. Kiitos, kun olet nähnyt työn arvokkaana ja tukenut sitä.
PS. Parantumisia tapahtuu edelleen. Jumala ei armolahjaansa kadu.
Siunattua kevättä,
Seppo