”Rakkaat ystävät, älkää oudoksuko sitä tulta ja hehkua, jossa teitä koetellaan, ikään kuin teille tapahtuisi jotakin outoa. Iloitkaa päinvastoin sitä enemmän, mitä enemmän pääsette osallisiksi Kristuksen kärsimyksistä, jotta saisitte iloita ja riemuita myös silloin, kun hänen kirkkautensa ilmestyy. Kun teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, te olette autuaat, sillä teidän yllänne on kirkkauden Henki, Jumalan Henki.” (1. Piet. 4:12–14)
”murheellisina mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.” (2. Kor. 6:10)
Ilo Herrassa on väkevyytemme
Jokin aika sitten rukoilin nuoren henkilön puolesta, joka sairasti osteoporoosia. Sairaus eteni yli 30 kertaa nopeammin kuin tavallisesti. Rukouksen alkaessa hän alkoi nauraa äänekkäästi ja ihmetteli, mistä nauru kumpusi. Elämä oli tuntunut hänestä aika harmaalta. Raamatun mukaan ilo on Hengen hedelmä. Ilo ei välttämättä aina ilmene nauruna. Eräs ihminen totesi rukouksen jälkeen, että hänelle tuli vain turvallinen olo. Tarvitsemme aitoa Hengen tuottamaa iloa.
Ilo ei ole suomalaisessa kristillisyydessä tunnusomainen piirre. Uskonto on meille hyvin vakava asia. Nuorena olin tilaisuudessa, jossa kaikki nostivat kädet pystyyn ja alkoivat rukoilla äänekkäästi. Koska olin kädet alhaalla, eräs hyvää tarkoittava vanhus kysyi minulta, enkö haluaisi heittäytyä Hengen virtaan. Silloin en tuntenut tarvetta nostaa käsiä. En ollut kasvanut sellaisessa perinteessä ja rukoilin ristimällä käteni. Jumala näkee sydämeen ja koskettaa meitä niin kuin tahtoo. ”Vierastan hurmahenkistä, tunteellista uskonnollisuutta mutta myös materialistista järkeilyä”, pohtii ortodoksipappi ja kirjailija Joel Haahtela, mikä samalla ilmaisee suomalaisten asenteita. Toisaalta kaipaamme iloa ja todellista elämää. ”Hautausmaalla kaikki on hyvässä järjestyksessä, mutta siellä ei ole elämääkään”, on joku viisas sanonut.
Ilo ja vaikeudet voivat kulkea vierekkäin. Edesmennyt Raamatun opettaja David Pawson kertoi raamattuluennossaan, että uskoon tullessaan asiat alkoivat aluksi mennä pieleen. Saatuaan Pyhän Hengen kasteen tuntui, että vihollinen hyökkäsi aivan hurjasti. ”Jos nyt astiaasi suurennetaan hengellistä sisältöä varten, älä säikähdä edessäsi olevia kärsimyksiä. Pyhä Henki ei kuitenkaan tee uudesta luomuksesta kylmää ja kovaa vaan sydämellisen, lempeän ja uskollisen.” (Lettie B. Cowman: Virtoja erämaassa.) Kun Paavali arvioi kristityn tilaa, hän totesi, että voimme vaeltaa murheellisina mutta iloisina, kärsimyksissäkin.
Ilo ja Henki
Ilo on Hengen hedelmä. Löytääksemme ilon lähteelle meidän on päästävä eroon niistä esteistä, jotka pitävät Pyhän Hengen loitolla. ”Mikään ihmisessä ei vastusta Jumalaa niin paljon kuin hänen itserakkautensa ja itsekeskeisyytensä, oma tärkeytensä ja omahyväisyytensä.” (Madame Guyon: Syvempään Jumalan tuntemiseen.) Jos ajattelemme jumalasuhdettamme vain hyötynäkökulmasta, olemme ymmärtäneet väärin. Meidät on kutsuttu palvelemaan toisiamme. Jos elämme vain itsellemme, emme edisty hengellisessä kasvussa.
Ilo ja rakkaus kulkevat käsi kädessä. Ilman rakkautta ei ole iloakaan, ja rakkaus taas on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta. Raamattu puhuu täydellisestä rakkaudesta, joka karkottaa pelon. Eräs nainen kertoi minulle rakkaudestaan koiriin. Hän asui koiratarhan lähellä, jossa koulutettiin opaskoiria. 12-vuotiaana hän meni tarhaan sisään ja huomasi suuren häkin, jossa oli valtavan kokoinen susikoira. Välittömästi hän ryntäsi häkkiin, ja samalla koiratarhan ihmiset huusivat varoittaen vaarallisesta koirasta. Varoitus tuli liian myöhään, tyttö oli jo häkissä. Koira reagoi ystävällisesti kaikkien varoittajien hämmästykseksi. Lopulta tytölle annettiin tehtäväksi tämän vihaisen koiran kouluttaminen. Rakkaus voitti pelon.
Nuorena kuuntelin saarnaajaa, joka pelotteli kuulijoitaan maailmanlopulla. Jeesus oli pian tulossa, tai ainakin venäläiset. Välillä ei tiennyt, kumpi oli tulossa ensin – tai kenties yhtä aikaa. Ihmiset lähtivät tilaisuuksista pelokkaina. Vaikka kaikki ennustukset menivät pieleen, innokkaita kuulijoita riitti. Sanan kuunteleminen ei muuttunut rakkaudeksi tai iloksi, vaan pelko lisääntyi. Vuosia myöhemmin jouduin sielunhoidossa kuuntelemaan näitä peloteltuja ihmisiä. Traumat olivat syvät.
Kaipaamme seurakunnassa aitoa Pyhän Hengen voimaa, se tuo ilon ja rakkauden. Raamatun mukaan Jumala antaa Pyhän Henkensä meille kun sitä anomme. Näin saamme tehdä vaikka ei tuntuisi miltään, ”Tulkoonpa hiljaa tai myrskyn lailla”.
Kiitos tuestasi
Muistan ajan, jolloin työni arvo mitattiin ihmismäärissä ja parantuneissa. Nykyään en ole ollut mediassa, mutta sairaita paranee koko ajan samalla tavalla kuin ennenkin. Niitä ei ole vain tuotu julkisuuteen. Kiitos kun olet uskollisesti tukenut työtäni. Jumala siunatkoon uhrilahjasi.
Siunattua syksyä!
Seppo