“Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.”” (Joh. 1:14–15)
Mukava seurakunta
Kuulin tarinan kartanon omistajasta, joka oli kuolemaisillaan. Hänen vaimonsa ehdotti, että kutsuttaisiin paikalle seurakunnan pastori, mukava mies. Hän oli viettänyt paljon aikaa kartanonherran kanssa yhteisissä riennoissa, pubeissa ja urheilukilpailuissa. Yllättäen kuoleva vastasi: ”Hän on kyllä mukava, mutta luulen että hän ei ymmärrä minun hätääni. Kutsutaan sen sijaan renkimme. Olen kuullut, kun hän rukoilee tallissa. Hevonenkin rauhoittuu. Luulen, että hän käsittää tilanteen paremmin.”
Nykyään seurakunnat ovat mukavia. Ne ovat hyvin mukautuneita yhteiskuntaan. Hitlerin aikana Saksan kristityt kysyivät, halusiko Aatu että uskontunnustusta muutetaan paremmin kansallissosialismiin sopivaksi. Aatun mielestä mitään ei tarvinnut muuttaa, pääasia oli ettei kirkko puuttunut valtiovallan toimiin. Ennen vanhaan seurakunnat vastasivat sielunhätään. Pystyvätkö ne vastaamaan tänään? Tarve on sama, vaikka sitä ei tunnisteta. Mukavana oleminen ei riitä.
”Maailma on nykyään kovin hankala paikka elää. Esimerkiksi sielu, jonka avulla ihminen voi Jumalan yhteyden löytää, on valistuksen ja materialismin myötä lähes kadonnut käsite”, pohtii pappi, psykiatri ja kirjailija Joel Haahtela. (Suvi Ahola: Isä Joelin maailma. Helsingin Sanomat 16.1.2022.) Haahtela jatkaa: ”Suosittu israelilainen kirjailija ja historioitsija Yuval Noah Harari perustelee, ettei sielua voi olla olemassa, koska se ei sovi evoluutioteoriaan, jossa kaiken olemassaolevan voi todentaa, jakaa pienempiin ja muuttuviin osiin.”
Haahtelan mielestä tarina tuhlaajapojasta on kuin koko Raamattu miniatyyrikoossa, ja Raamatun tarkoitus on kutsua meitä takaisin Jumalan yhteyteen. Dietrich Bonhoeffer sanoi, että erityisesti armon kohteena ovat tavalliset ihmiset, jotka taistelevat jokapäiväisen leipänsä puolesta. Heidän mielestään kirkko on tylsä tai vaikeaselkoinen, ja heitä stressaa kristittyjen heihin asettamat vaatimukset, joiden mukaan he eivät halua elää. (Ylva Eggehorn: Valoon ja vastuuseen. Antaumus ja vastarinta. Kirja Etty Hillesumista ja Dietrich Bonhoefferista.) Nykyään seurakunnat eivät aseta stressaavia vaatimuksia. Suuri kysymys on, auttavatko ne ihmistä pääsemään kotiin, Jumalan luokse.
Ylva Eggehorn tulkitsee Bonhoefferin ajatuksia, jonka mukaan meidän aikamme uskonnosta puuttuu yhteys Johonkin, yhteys Sinään, joka voisi puhua meille ulkopuolelta. Meiltä puuttuu sisäinen keskus. Niin kirkolta kuin maailmaltakin puuttuu Kristus ja keskus. Tällä hetkellä kirkosta eroaa eniten noin kolmekymppisiä hyvin koulutettuja naisia. Monet ovat vaihtaneet seurakunnan uushenkisyyteen. New Age -liikkeet kasvavat. Vaikka ne tuottavat ”hyvää energiaa”, ne eivät pysty korvaamaan persoonallista Jumalaa, joka tuli antamaan yltäkylläisen elämän ja näyttämään tien kotiin. Usko on suhde Jeesukseen eikä instituutioon, kirkkoon.
Hengellinen korvatulehdus
Tunnettu evankelista Hilja Aaltonen kertoo, että hänellä oli kerran hengellinen keskikorvan tulehdus. Hän ei millään kuullut sanomaa rististä eikä armosta, vaikka kuinka puhuttiin. Eräänä yönä hänet parannettiin ja häneltä otettiin kaikki kunniamerkit pois, jotka hän oli hengellisessä työssä ansainnut. Jumala sanoi, että kaikki on armoa ja hän sai aloittaa alusta. Korvatulehdusta on varmaan liikkeellä meillä vanhoilla uskovaisilla. Asetamme itsemme toisten yläpuolelle. Yhteyttä ei kuitenkaan synny kuin armon tasolla. On löydettävä sama kieli ja sama taso toisten kanssa.
Yksikään herätys ei ole syntynyt ilman rukousta. Toisaalta sen vaikutusta on vaikea mitata. Hengellisen elämän uudistajat ovat usein rukoilleet hiljaisuudessa. Erakkomunkki Charbel Makhlouf rukoili koko elämänsä jatkuvasti, ja paljon ihmeitäkin tapahtui. Hän kuoli vuonna 1898. Makhlouf olisi varmaan unohdettu nopeasti, mutta hautaamisen jälkeen hänen hautansa ympärillä loisti valo 45 vuorokautta, eikä kukaan pystynyt selittämään mistä valo tuli. Kun hauta avattiin vuosina 1927 ja 1950, hänen ruumiinsa näytti vahingoittumattomalta, eikä se ollut edes jäykistynyt. Ruumiista erittyi vereen sekoittunutta nestettä, jota tihkui vuoteen 1965 asti. (Peter ja Joel Halldorf: Uskon todistajat.) Munkki Makhlouf kirkasti Jumalaa vuosikymmenien ajan kuolemansa jälkeenkin. Johannes Kastaja ja Jeesus toteuttivat rohkeasti Jumalan tahdon ja maksoivat siitä hengellään. He olivat enemmän kuin mukavia.
Kiitos tuestasi
Muutama päivä sitten eräs ystävä kysyi minulta, kuinka paljon ihmisiä on tullut uskoon tai parantunut tilaisuuksissani. En tiedä, oliko hän mittaamassa arvoani hengellisessä työssä. Sanoin etten tiedä, mutta olen itse uskon säilyttänyt. Usein ihmiset tulevat uskoon parantumisen kautta, mutta siitä ei voi ottaa kunniaa itselleen eikä se ole minkäänlainen suositus Jumalan edessä. Työtä tehdään Hänen avullaan ja armon varassa. Meidän ei tarvitse suositella itseämme. Kiitos kun olet tukenut työtäni myös korona-aikana.
Siunattua alkuvuotta!
Seppo