Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: ”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi on suurin taivasten valtakunnassa.” (Matt. 18:2–4)
”Tultiin kuuntelemaan Elvistä, mutta tämä on varmaan jonkinlainen käännytystilaisuus ja vaimokin meni eteen rukoiltavaksi, en minä täältä vielä pääse”, selitti mies puhelimessa kirkon eteisessä Elvistä ja rukousta -tapahtuman jatkuessa. Sanalla käännyttäminen on kirkkohistoriassa pelottava leima. Se tuo mieleen väkivaltaiset pakkokäännyttämiset. Todellinen kääntyminen on aina Jumalan vaikuttama armoteko ja ihminen kääntyy vapaaehtoisesti. Kääntyminen on kääntymistä pois pahuudesta ja synnistä, eikä se omin voimin onnistukaan. Jumala on tuhlaajapojan isä, joka kutsuu lastaan kotiin. Kääntykää ja tehkää parannus, oli jo Vanhan testamentin profeettojen keskeinen sanoma.
Jeesus kehotti kääntymään ja tulemaan lasten kaltaiseksi, jotta voi periä taivasten valtakunnan. Taivasten valtakunta ei ole jotain, jonka saavutamme kerran kuoltuamme, vaan se on läsnä täällä. Taivasten valtakunta on sisäisesti meissä. Kääntyminen on jatkuva prosessi. Ei riitä, että on tullut uskoon kerran. Lasten kaltaisuuden tavoittaminen päivittäin haastaa meidät Kristuksen seuraajiksi. Jeesuksen luokse on tultava kuin lapsi, heikkona ja tarvitsevana luottaen Isän huolenpitoon. ”Monet kristityt erehtyvät siinä, että he eivät koskaan käänny ympäri aloittaakseen tätä prosessia”, pohtii Maurice Barratt. Muuttumisen salaisuus on siinä, että antaudumme Pyhän Hengen johdatettavaksi ja lakkaamme itse yrittämästä.
Elvistä ja rukousta -tilaisuutta tuskin voi pitää käännytystilaisuutena, eikä tilaisuuden arvoa voida mitata sillä, kuinka moni nosti kätensä pystyyn uskon ratkaisun merkiksi kuten ennen vanhaan herätyskokouksissa. Siellä missä on Pyhä Henki, Jumala tekee salattua työtään. ”Kiitos kun pääsin kuuntelemaan konserttia, sain vahvistusta ja rohkaisua sekä lohdutusta. Silmissä oli kyynel ja sydämessä ilo”, kommentoi eräs kuulija. Kirjailija Merete Mazzarella kertoo kirjassaan Juhlista kotiin pyörätuolissa istuvasta äidistään, joka sanoi virran menneen läpi rukoushetkessä. Vaikutus oli myönteinen mutta salattu, äiti oli tyytyväinen. Oikeaoppista uskovaista on vaikea saada kääntymään. Hän ei muuta mielipidettään edes pakon edessä. Watchman Nee nimittää tällaista henkilöä subjektiiviseksi ihmiseksi, jolta puuttuu taito kuunnella muita. Hän asettuu muiden yläpuolelle ja menettää kykynsä kuunnella Herraa.
Kuinka pitkälle olen valmis menemään Kristuksen seuraamisessa, kysyy Gary Haugen kirjassaan Rohkeus ratkaisee ja vastaa, että usein etenemme niin pitkälle kuin saamme pidettyä ohjakset omissa käsissämme ja se ei maksa meille mitään. Järjestö, jossa hän toimii, puuttuu rohkeasti lapsikauppaan ja ihmisoikeuskysymyksiin. Hän kertoo, että he joutuvat rukoilemaan koko ajan – ei siksi että he olisivat rutinoituneet rukoukseen, vaan siksi että he ovat epätoivoisia eivätkä pärjää ilman Jumalan apua. Äiti Teresa on kuulemma sanonut, ettei hän voisi työskennellä puolta tuntia kauempaa rukoilematta. Kääntyminen ja rukous kuuluvat yhteen.
Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntyä
Ollessani nuorisopappina Alppilan seurakunnassa kysyin nuorilta, miten he halusivat elää elämänsä. Nuoret kertoivat, että he olivat päättäneet ottaa ilon irti ja sitten elämän loppuvaiheessa vanhana tehdä parannuksen, jolloin Jumalan täytyisi ottaa heidät myös taivaaseen. Nuorten mielikuva kristityn elämästä oli iloton ja ankea. Syntyi mielenkiintoinen keskustelu. Kysyin, olivatko he miettineet, että ilon etsiminen oli rakkauden etsintää. Muistutin, että Häntä joka keksi rakkauden ei kannattaisi unohtaa. Muista Luojaasi nuoruudessa, sanoo Raamattukin. Mielekkäimmän elämän saa se, joka elää elämänsä Hänelle, joka tuli meille elämäksi. Millaista elämä Jeesuksen kanssa on, selviää vain elämällä Hänen kanssaan. Joskus Jumala puhuttelee meitä yllättävillä tavoilla. Hautajaissaattueessa kulkevan miehen taskussa oleva navigaattori oli jäänyt päälle ja sieltä kuului: ”Niin nopeasti kuin on mahdollista, tee U-käännös.”
Kiitos tuestasi
Sain viettää synttäreitäni (70 v.) huhtikuussa. Tässä iässä on kuulemma toinen jalka jo haudassa ja toinen banaaninkuoren päällä. Aika usein minulta kysytään, milloin lopetan. Tosiasia on, että rukous pitää minut hengissä ja hengessä. Ystäväni järjestivät minulle parhaat ja pisimmät synttärit mitä muistan. Upeiden taiteilijoiden siivittämä konserttikin kesti yli kolme tuntia.
Olen toiminut yli 30 vuotta pappina vapaan kannatuksen turvin. Se ei olisi ollut mahdollista ilman tukeasi. Myös taloudelliset paineet ovat saaneet aikaan monia rukouksia. Menestyykö työ ilman julkisuutta? Millaisia työn tuloksia voi julkisesti esittää, jotta toimintaa kannatetaan? Pitääkö kertoa ihmeparantumisista vai ihmisten uskoon tulemisesta? Parasta on, kun Herra suosittelee eli Jumala puhuu ihmisten sydämille. Herran työ on hiljaista ja salattua työtä. Kiitos, kun muistat meitä rukouksin.
Siunattua kesää,
Seppo