”Kaksi miestä meni temppeliin rukoilemaan. Toinen oli fariseus ja toinen publikaani. Fariseus asettui paikoilleen ja rukoili itsekseen: Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta, siitäkin mitä ostan.” (Luuk. 18:10-12)
Osa 1: Näytelmääkö ikä kaikki?
Kerrotaan tarinaa kahdesta vangista, jotka yrittivät paeta vankilasta. He olivat jo päässeet sisäpihalle ja ryömivät pensaan takana, kun oksa yhtäkkiä katkesi. ”Kuka siellä?” huusi pihalla kiertävä vartija. ”Miau”, äänteli vanki kissaa matkien. ”Vai kissa”, mutisi vartija. Hetken kulutta taas oksa katkesi ja vartija kysyi ”kuka siellä?” ”Toinen kissa”, kuului vastaus. Valherooleilla voi päästä pitkällekin. ”Näyttelinkö hyvin?” saattoi antiikin filosofi elämänsä lopulla kysyä. Koko elämä oli näytelmää.
Fariseuksen rooli teki vaikutuksen kansaan ja publikaaniinkin, mutta Jeesus ei sitä arvostanut, hän vihasi tällaista näytelmää. ”Vihaan näyttelemistä”, sanoo näyttelijä Heikki Kinnunen haastattelussaan Kotimaalehdessä ja selittää kommenttiaan. Hänen mielestään täytyy mennä roolihenkilön nahkojen sisään niin syvästi, ettei jää etäisyyttä esitettävän roolin ja oman itsensä väliin. Kristillisessä kentässä tällainen sisäistäminen on monienkin kohdalla tapahtunut, roolit ovat niin aitoja ja uskottavia. Hengellinen kenttä on täynnä mitä erilaisempia yrittäjiä. Joku lyö rahoiksi kauhunäytelmällä pelottelemalla kuulijoita tulevaisuuden uhkakuvilla esiintyen profeetan roolissa. Hän tietää milloin venäläiset valtaavat maamme ja milloin suuret sodat puhkeavat. On ennustanut ne monta kymmentä kertaa. Tietenkään todellisuus ja ennustukset eivät ole kohdanneet, onhan kysymys näytelmän käsikirjoituksesta, joka koostuu mm. Raamatun teksteistä, tieteiskirjallisuudesta ja amerikkalaisista tulevaisuuden ennusteista. Se esitetään profeetan omana viisautena. Antikristuksen rooliin on joutunut kymmeniä valtaapitäviä, mutta leikkiähän se vain on ollut, tuskin he siitä suuttuvat. On suorastaan kunnia päästä antikristukseksi.
Jotkut taas esiintyvät vääristä profeetoista varoittajina. Tietysti varoittaminen on valikoivaa. Saman kerhon esiintyjiä ei arvioida, mutta ulkoapäin näyttää, että ihan oikeasti varoitetaan. Näytelmän rahoittajasta ei puhuta pahaa vaikka hän alisuoriutuisi omassa roolissaan. Aina silloin tällöin näytelmäkerhon jäsenet pyytävät syvästi anteeksi kyynel silmässä ja ristin työhön vedoten. Kyse onkin näytelmän kohokohdasta. Anteeksi pyytämisen sisältöä ei mitenkään selitetä, se kuuluu nöyrän Herran palvelijan rooliin. Siviilielämässä anteeksi ei anneta, eikä pyydetä keneltäkään. Monet jätetään jopa henkihieveriin.
Joskus näyttelijät ovat niin uskottavia, että katsojat eivät osaa nähdä heitä muutoin kuin esittämiensä roolien kautta. Näytelmä sekoitetaan siiviilielämään. ”Sinun täytyy lopettaa heti juopotteleminen”, saatetaan sanoa saippuasarjan näyttelijälle kaupan kassalla. Kun näyttelijä yrittää selittää, että juopotteleminen kuuluu hänen rooliinsa näytelmässä, hän saa vastaukseksi, että tuhoudut jos jatkat tuota menoa.
Eräs tarkkasilmäinen toimittaja kävi kysymässä lopunajan profeettaa esittävältä, oliko hän oikeasti profeetta? Profeettana esiintynyt myönsi, ettei hän ihan oikeasti ollut ja Jeesuksen sanat olivat hänen Raamattuun perustuvaa tulkintaansa siitä, mitä Jeesus halusi. Toimittajakin meinasi sekoittaa todellisuuden ja näytelmän. Toimittajalle selvisi, että profeetan koko elämä oli suurta näytelmää. Oli vaikea sanoa, missä totuus loppuu ja valhe alkaa. Hänellä oli kuitenkin rahankeräämisen armolahja ja hän osasi luoda kuvia kriisitilanteista ja manipuloida ihmisiä uhraamiseen. Näytelmän tuotto oli lähellä hänen sydäntään. ”Armolahja” ei ollut Jeesukselta vaikka hänet usein keräyksen yhteydessä mainittiinkin. ”Kun käytät tätä tiliä, niin Jeesus tietää ja sinäkin kerran taivaassa.” Toimittajan mielestä profeetta oli niin taitava näyttelijä, että hän sijoitti tämän dekkariinsa Raid ja mustempi lammas. Siinä oikeus toteutui, Raid kosti petettyjen puolesta.
Osa 2: Fariseuksesta publikaaniksi
Näytelmän käsikirjoitukseen voi sijoittaa sen, mikä normaalielämässä jää toteutumatta. Fariseuskin voi muuttua publikaaniksi. Hän voi herätä omaan syntisyyteensä ja lakata vertaamasta itseään muihin. Ego ei ole enää käyttävä voima, eikä hän halua paisua muita suuremmaksi. Fariseus voi alkaa elää armosta ja rakastaa muitakin. Totuus johtaa hänet parempiin ihmissuhteisiin ja vapauttaa hänet iloon ja rauhaan. Hän ei sido muita pelkoon ja uhkakuviin eikä itseensä. Näin näytelmään tulisi onnellinen loppu, joka voisi heijastua arkielämään ja antaa toivoa.
Tähänkin Suomessa laajasti esitettävään näytelmään tarvittaisiin myös kriitikoiden mielipide. Näytelmässä ”Kurja hurskaus” heidän näkemystään ei kuitenkaan kaivata. Sen sijaan sisäpiiri saa kehua näyttelijöitä ja käsikirjoitusta vuolaasti. Oletko sinä nähnyt jo tämän näytelmän? Itse olen sanonut siitä mielipiteeni jo monta kertaa. ”Kerron sen sisäpiiritietona luottamuksellisesti sinulle.” Kysymyksessä on kauhufarssi, johon ei kannata tuhlata rahojaan eikä osallistua. Onneksi useimpien itsesuojeluvaisto toimii ja he voivat elää vapaina ilman valheellisia kauhukuvia.
Kiitos tuestasi!
Raamatussa kenelläkään apostolilla ei ollut rahankeräämisen armolahjaa. ”Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta Jeesuksen nimessä nouse ja käy”, sanoo Pietari. Rahankerääjistä ja mammonan palvojista Raamattu varoittaa. Ongelmana on se, että jonkin verran rahaa tarvitaan käytännön elämään ja toiminnan pyörittämiseen. On vaikea hahmottaa alkaako myydä sieluaan mammonalle vai edistääkö sen avulla Jumalan valtakunnan työtä. Sisin kuuluu Jumalalle. Kristikunnan historiassa suurimmat vaikuttajat ovat olleet köyhiä. Franciskus Assisilaisesta kertovan kirjan nimi on Kutsu köyhyyteen. Onnellisin elämä saavutetaan silloin, kun meillä on luottamus Jumalan huolenpitoon. Kiitos kun olet tukenut työtämme. Huomisesta emme tiedä, tähän päivään on auttanut Herra.
Siunattua kesää!
Terveisin Seppo